Terveysluontopolku on siltä osin kuin perinteinen luontopolku, että se esittelee alueen luontoa ja kulttuurihistoriaa, mutta mukana on myös tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista ja konkreettisia ehdotuksia niiden saamiseksi.
Terveysluontopolku johdattaa luonnon kokemiseen: rentoutumiseen, lumoutumiseen, innoittumiseen ja yhteyden kokemukseen. Päätavoitteena on polun kiertäjän hyvinvoinnin lisääminen luontoyhteyden kautta.
Polku poimii elvyttävimmät paikat
Terveysluontopolun reitti ja kohteet vastaavat usein samaa kuin mitä ne perinteisessä luontopolussa olisivat. Erityistä painoarvoa annetaan estetiikalle, pyrkien valikoimaan hienoimmat, kiehtovimmat ja sykähdyttävimmät näkymät ja lähimaisemat sekä maksimoimaan maisema- ja luontotyyppien vaihtelevuus.
Terveysmetsä-kirjassa esitelty 31-kohtainen tunnusmerkistö voi toimia apuna reitin linjauksessa ja pysähtymiseen tarkoitettujen paikkojen valinnassa. Usein uusia linjauksia ei tarvitse avata: ihmisten ja eläinten askeleet ovat jo vanhastaan vieneet paikkoihin, jotka syystä tai toisesta ovat kutsuvia.
Luontaisissa poluissa on lempeää vaatimattomuutta, ja tätä myös terveysluontopolun tulee ilmentää. Sillä halutaan herättää, suojata ja ruokkia luontoyhteyttä, antaa sille tilaa. Mitä tulee rastirakenteisiin, niin kylttien tai taulujen ei tule huutaa itseään julki. Sen sijaan kulkija voidaan kutsua esimerkiksi avaamaan luukku tai vetämään käärö puisesta putkilosta.
Rastisisällöt tarjoavat terapeuttista luonnontietoa
Rastien tekstisisältöjen ei tule olla mittavia ja kerralla ei pidä esitellä montaa asiaa. Vähemmän on enemmän. Valittu tieto on lumoavaa ja innoittavaa ja herättää samaistumista luonnon kanssa. Lisäksi kunkin rastin sisällössä esitellään jokin yksinkertainen harjoite, jolla polun kokija voi syventää luontoyhteyttään.
Niinpä esimerkiksi muurahaispesällä voidaan kertoa tietoa muurahaisten ”sosiaalisesta vatsasta”, josta se voi tarjota ravintoa 80 lajitoverilleen. Hyvinvointia koskevana tietona voisi olla altruismin tutkitut vaikutukset ja harjoitteena ehdotus tarjota eväsmuruja muurahaiskeolle ja seurata miten ne kelpaavat.
Polun ei pidä vaarantaa arkoja lajeja ja kasvustoja
Polkua on miellyttävä kulkea, kun oksat eivät riivi kasvoja ja kompastuttavat esteet väijy jaloissa. Polun avaaminen ja ylläpitäminen vaatii hoitotoimia etenkin rehevämmillä luontotyypeillä. Toimista aiheutuvat jäljet tulee silti minimoida ja vaikutelman olla mahdollisimman luonnonmukainen.
Mitään hoitotoimea ei pidä tehdä turhaan ja harkitsemattomasti. Hoitotoimiin pätee hyvä nyrkkisääntö: pyritään niin luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen kuin elpymiskokemuksen voimistamiseen. Tästä hyötyvät sekä ihminen että luonto.
Esimerkiksi umpeenkasvusta kärsivän näköalakallion maisemia voidaan avata, tuottaen samalla lahopuuta alarinteeseen. Jossain kohdin voi olla hyväksi raivata esiin jokin upea lähimaisema, kuten siirtolohkare tai komea puuyksilö. Aluskasvillisuus ja pensaikkokerros voi paikoittain elpyä sopivasti poistetuista puista, etenkin kuusista.
Sanomattakin selvää, että polun ei pidä vaarantaa arkoja lajeja ja kasvustoja. Tällaiset kierretään tarvittavan matkan päästä. Samoin kierretään kohdat, joissa kulkijan lumous on vaarassa rikkoutua esimerkiksi tienäkymän vuoksi.
Miten päästä alkuun?
Yksinkertaisin tapa perustaa terveysluontopolku on ”päivittää” jo olemassa oleva luontopolku uusituin tekstisisällöin. Näin teimme Vartiosaaressa 2013. Polun linjaus oli entuudestaan täydellinen, joten se kävi sellaisenaan.
Polun linjausta ja rastien sijaintia mietittäessä maastossa pitää viettää riittävästi aikaa ja antaa metsän itse ehdottaa ratkaisuja. Mihin jalat toistuvasti vievät, mihin tekee mieli jäädä viettämään aikaa, missä kauneus tihentyy?
Terveysluontopolku lupaa enemmän kuin luontopolku ja tämä lupaus pitää lunastaa. Tämä koskee niin paikkaa kuin paikan kohtaamista ja sen äänen tuomista esille.
Lue lisää polun olemuksesta: Polku – paras matkaopas (Suomen Luonto 7/11)
